Laulunopettaja Krista Pellikka

Olen valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja laulupedagogiksi. Laulupedagogina olen toiminut yli 20 vuotta opettaen lapsia ja aikuisia, koululaisia ja senioreita, vasta-alkajia ja pidemmälle ehtineitä, harrastelijalaulajia, sekä ammattiin tähtääviä.

Valmennan mielelläni; on pyrkimyksenäsi musiikkikorkeakoulu tai  musiikkiluokka. Moni valmennettavani onkin onnistunut pääsykokeissa ja musiikkitesteissä, sekä päässyt haluamaansa musiikkikoulutukseen.

Olen valmentanut ihmisiä erilaisista elämäntilanteista.  Kaikkia on yhdistänyt halu oppia laulamaan paremmin. Olen parhaimmillani ihmisten keskellä, kun pääsen kannustamaan ja rohkaisemaan, etsimään laulujen tulkintaa, oikeaa sointipaikkaa, laulutukea, sävyjä ja ääntämystä.

Asiakkaani
Tyytyväisiä
96%
”Taiteellinen, mutta samalla lämmin ja maanläheinen laulunopettaja”, Ella Hagfors

”Kaikki kaunis ja soiva, jonka tiedän! Viehättävä ja vahva samaan aikaan”, Heli Mattila

”Ihana, mukaansatempaava, iloinen”, Carita Kulokoski

”Krista on upea, loputtoman lahjakas musiikkitaitelija. Olen ollut onnekas ja päässyt hänen laulutunnilleen jännittäenenemmän kuin ikinä, laulaa tuntemattoman ihmisen edessä. Mutta se olikin huikein kokemus vähään aikaan ja hän sytytti minussa tuon laulamisen liekin, kehui, rohkaisi ja odotan niin, että pääsen taas hänen tunnilleen oppimaan lisää laulamisen kauneudesta.”,  Minna Kristiina Pietarinen

”Naurava, komeasti laulava, isoakin ryhmää lämpöisesti, joustavasti ja hyväksyvästi johtava, älykäs, taitava, ihastuttava ”, Satu Buchert

”Tiedättekö tunteen? Ääni painuu, olkapäät vetäytyvät lysyyn ja hengitys ei kulje. Sitten on ihminen Krista Pellikka, joka avaa, ohjaa ja voimaannuttaa. Ihan huippua  ja ihana laulaa. Kiitos.”,  Sirkku Saini – Sjöman

Seuraa Some-kanaviani


Facebook


Youtube


Instagram

Hinnasto

Laulun, huilun ja pianon soiton opetus. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%.

Lapset Yksittäinen kerta 5 kerran paketti 10 kerran paketti
30 min 46 € 215 € 390 €
45 min 63 € 290 € 540 €
60 min 84 € 390 € 730 €
Aikuiset Yksittäinen kerta 5 kerran paketti 10 kerran paketti
30 min 58 € 265 € 480 €
45 min 79 € 365 € 680 €
60 min 96 € 450 € 840 €

Sopimuksen mukaan, pyydä tarjous:

  • Pienryhmäopetus
  • Kuoro äänenmuodostus workshop
  • Yhteislauluryhmät
  • Kuoronjohto

Ota yhteyttä

Tule tunneilleni laulamaan – Krista Pellikka